Se on kesäkuun eka päivä.

Kello: 00.05

Olotila: vähä myrtsi

Nyt soi: The XX - Islands

Päätin alkaa kirjotteleen blogiin tässä näin. Kello näyttää 0:05. Käytiin juuri 1. JK:n pojujen kanssa iltavapailla Sodankylän sykkeessä. Hienostihan se meni, lompakko näyttää olevan ihan tyhjä. Rikoin maanantaina muuten käteni jalkapallossa ja näin en pääse edes pääsykokeisiin ensi viikolla. Näin myös neljän päivän pääsykoelomat liikunta-alalle on pitemmiltä puheilta taputeltu. Tällä hetkellä kiinnostusprosentit tätä laitosta kohtaan on pyöreästi 0%. Ihan oikeasti, mua tällä hetkellä vituttaa niin kertakaikkisesti tämä paikka ettei minkäänlaista rajaa. Argh. Kun en nuihin pääsykokeisiin päässyt, niin pitää vissiin alkaa hommaamaan jotain duunia ensi syksyksi ja keräämään rahaa.

Kaipaan piristystä. Piristystä voisi tuoda kohta puolin tuo Provinssirock vuosimallia 2011, jos sinne pääsisi lähtemään. Ehtona tietenki se, että saan juhannukselle yhdeksän päivän lomat. Sitte pääsisi katsastamaan niinkin kovia bändejä kuin Wolfmother, Social Distortion ja The Vaccines!

Heitän yhden levyarvion tähän seuraavaksi!

Death Cab For Cutie - Codes & Keys

Ensiksi pitää sanoa että ihailen Ben Gibbardia suuresti. Mies joka tekee ihan törkeän sydämellisiä lyriikoita - tuntuu että kukaan muu ei oikeasti osaa pukea tuiki tavallisten ihmisten ongelmia ja ajatuksia näin hyvin sanoiksi kuin hän. Death Cabin kovimmasta teoksesta (Transatlanticism 2003) on kuitenkin aikaa jo niin paljon, että oon vuosi vuodelta alkanut vähän epäilemään onko yhtyeestä enää laisinkaan huippulevyn tekijäksi.

Yhtyeen mukaan uuden levyn piti olla heidän tähän mennessä kitaravetoisin levy. Siitä en ole niin varma, mutta ainakin tempo on ihan helvetin nopea ja pianoa pimputetaan varsin useaan otteeseen. Bändin järjestyksessään kahdeksas pitkäsoitto onnistuu jopa pienoisesti yllättämään. Se ei avaudu heti mutta tutkiskelun jälkeen Codes & Keys onnistuu kuin onnistuukin puhkeamaan pieneen kukkaan. Täydellisen heräämiskokemuksen minussa sai aikaan neljäs kappale Doors Unlocked and Open, joka kasvaa joka ikisen kuuntelukerran jälkeen. I Will Possess My Heartin tyylinen kappale nousee ehdottomasti Codes and Keysin, Monday Morningin, You Are A Touristin ja Stay Young Go Dancingin kanssa levyn parhaimmistoon. Levylle on eksynyt muutama keskivertoa heikompi biisi, joka heikentää uuden lätyn kokonaisuutta vähän mutta pitää silti levyn reilusti plussan puolella. Ei hassumpi levy. Codes & Keys täyttää oman Death Cab-kiintiöni hyvin.

Yhtyeen Transatlanticism-soundiin ei nähtävästi kuitenkaan tulla ikinä tekemään paluuta, se on harmi se.

Sitten kun pääsen seuraavan kerran lomille ajattelin muuten muuttaa takkahuoneeseen asumaan. Kesäkuun ekan päivän kunniaksi tarjoilen loppuun vielä yhden kovan kesäbiisikaksikon, jota tuli aikoinaan luukutettua ihan hitosti.:

Se on adios!